perjantai 12. tammikuuta 2018

Lumikki 


Lumi on 4B-luokan koulukoira. Sen rotu on Bichon Frise. Sitä kutsutaan luokassamme Lumikiksi. Se täytti 17.12.2017 yhden vuoden. Lumi on luonteeltaan kiltti ja leikkisä.
Ennen kuin Lumi aloitti työnsä luokassamme, mietimme luokan koirasäännöt. On tärkeää, että koira koulutetaan hyvin ja sillä on turvallinen olo luokassa. Lumia ei saanut heti huomioida eikä häiritä, kun se nukkui. Se käveli ympäri luokkaa, nuuski paikat ja tutustui oppilaisiin sekä luokassa työskenteleviin aikuisiin.
Lumi saa olla vain meidän luokassamme. Vaikka ovi on auki, se ei mene käytävään. Kun tulemme luokkaan tunnin alussa, koiraa ei saa mennä silittämään tai ottamaan syliin eikä sille saa huutaa. Lumikki odottaa meitä omalla paikallaan luokassa ja me menemme omalle paikallemme. Kun hyvää huomenta on toivotettu, koira saa luvan lähteä liikkeelle.
Tunnin aikana saamme vuorotellen pitää Lumia sylissä. Se rauhoittaa ja tuo paljon iloa meille. Koiran kanssa ei saa leikkiä tunnin aikana, koska se on töissä, mutta välituntisin saamme vuorotellen jäädä koiravahdiksi ja tehdä sirkustemppuja sen kanssa.
Lumikki on yleensä hereillä noin kahteentoista saakka, kunnes sitä alkaa väsyttää ja se alkaa nukkumaan. Lumi nukkuu koulupäivän loppuun saakka, mutta kun lähdemme, niin Lumi herää.
Me kaikki tykkäämme Lumista paljon.
Koirakeskiviikko on viikon paras päivä!